sunnuntai 15. syyskuuta 2013

No niin, taas on uutta puikoilla. Mutta ensin vanhoja juttuja:


Elikkäs hame. Hmmm hmm hmm. Siitä ei oikein tullut sellainen kun halusin. Eihän se vielä valmis ole, mutta jätin sen sivuun ja kypsyttelen tuntemuksiani niin sanoakseni. Halusin siitä vähän semmosen kellokuvun mallisen (kuvassahan se juuri sellaiselta näyttääkin), mutta päälle puettuna se näyttää vain tasaiselta pötköltä vaikka kuinka koitin lisätä silmukoita. 

Ei se pahan näköinen tuollaisenakaan ole, mutta se on vain erilainen kuin mitä suunnittelin. Olkoon siis sivussa toistaiseksi kunnes keksin mitä sen kanssa teen. En millään viittis purkaa ja aloittaa alusta, mutta tuleeko vääränmallista hametta käytettyä? I dunno.


Aloitinpa sitten ihan jotain muuta. Ravelrysta löytyi todella hieno neuletakkiohje, Nanook. Kerrankin oon ajoissa asialla, nimittäin tästä tulee joululahja. Tuo malli ei oikein ole omanlaiseni, eikä ole nyt tarvettakaan neuletakille mutta se on niin hieno, että päätin tehdä sen lahjaksi.




Lanka on 7 Veljestä ja puikot kokoa 4. Tuo kauluksen Bear Track-neule on niiiiin kivan näköistä. Tässä kuvassa se on tietenkin kuprulla, parempia kuvia saan sitten kun aikanaan pääsen sen pingottamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti