keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kädentaidot hanskassa

Kädentaitomessut ja Tampesteri tuli viikonlopun aikana koluttua läpi. 

Olin messuilla ensimmäistä kertaa ja kyllähän se tapahtuman massiivisuus ja tavaran määrä huikaisi. Paljon tuli ideoita, mutta olisi pitänyt olla muistiinpanovälineet mukana, että muistaisi ne kaikki näin jälkeenpäinkin. Täytyy myös sanoa, että olisin odottanut, että myytävänä olisi ollut enemmän tarvikkeita ja materiaaleja tekijöille kuin niitä valmiita tuotteita. Näin itsetekevänä ihmisenä en jaksanut kiinnostua ihan kaikista huopahatuista ja tuikkulyhdyistä.

Jotain tuli kuitenkin ostettua, elikkäs lankaa:


...ja välineitä:


Kokeilin tässä ensihätään tuota nauhalevyä ja tässä ensimmäistä yritelmää:



Testailin vähän erilaisia langankireyksiä, siitä johtuu tuo monimuotoisuus. Kiva härpäke tuo levy, seuraavaksi täytyy kokeilla nyörikiekkoa ja sitten keksiä mihin kaikkialle noita voisi työntää:)

Löysin messuilta myös yhden hyvän lahjan eräälle merkkipäiväänsä piakkoin viettävälle, ja itseäni lahjoin ostamalla uuden tietokoneen. Edellinen oli kai vanhuuttaan laiskistunut ja kangistunut ja kaikenlainen touhuaminen oli sen kanssa yhtä taistelua. Kaupasta mukaan valikoitui näpsäkkä ja pienikokoinen läppäri, eiköhän sen kanssa ala hommat luistaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti