maanantai 1. toukokuuta 2017

Huivi nro 2

Toinen pöytäkangaspuilla kudottu huivi on valmis.



Tässä värit kohdillaan. En jaksanu säätää muissa sori



Loimilanka on Drops Baby Alpaca Silk ja kude on Drops Alpaca. Mitään ongelmia kutomisessa ei ollut, kun vaan otti huomioon sen, että loimilanka jousti, joten sitä ei saanut kiristää äärimmilleen. Nämä langat ovat vähän ohuempia kuin edellisessä huivissa ja nyt tätä huivia paukutellessani tajusin, että ne oli liian ohuita pöytäkangaspuissani olevalle pirralle. Ja niin oli sen ekan huivinkin langat. Ihan käyttökelpoisia huivejahan niistä tuli, mutta se kudos ei ole sitä mitä palttinan pitäisi olla.

Tein  havainnollistavan kuvan:

Vasemmalla tavoite, oikealla toteuma

Loimen ja kuteen pitäisi muodostaa tuommonen säännöllinen ristikko, mutta mun huiveissa lopputulos ei ole säännöllinen, koska loimilangat kulkevat liian harvassa. Ratkaisu: paksummat langat tai tiheämpi pirta. Ajattelin kokeilla molempia. Täytyy ensin testata, minkä paksuista lankaa pirta vaatii ja katsoa sitten lähdenkö tekemään ihan kokonaista huivia sillä systeemillä. Tiheämmän pirran (tai useita pirtoja) hommaan jokatapauksessa, koska pääasiassa kiinnostaa ohuemmilla langoilla kutominen. Ainoa ongelma on se, että kangaspuissani pirta on kiinteä osa luhaa. Nyt kun tilaan irtonaisen pirran, sille täytyy nikkaroida sitten oma luha, mutta eiköhän se onnistu.

Tässähän ei muuta vikaa ole, muutakun se, että näistä mun huiveista on tullut kovin löysiä, koska oon halunnut jättä loimilankaa hieman näkyviin. Jos kutoisin ihan niinkun pitäisi kutoa, paukauttaisin kuteen kunnolla kiinni, eikä loimilankaa jäisi yhtään näkyviin. Semmonen huivikin on ihan toimiva tietysti, mutta itseä miellyttää kudoksissa juuri loimien ja kuteiden erilaiset väriyhdistelmät ja nätti tasainen palttinasidos, niin haluan saada homman toimimaan. 

Oon huomannut, että mikään muu puuhastelu kuin kutominen ei nyt oikein tahdo kiinnostaa. Se on vähän harmi, koska mulla on keskeneräisiä neuletöitä ja kivoja lankoja, mutta ei mitään inspistä. Mutta sitä se on kun sekoaa johonkin projektiin, onhan tämä nähty. Ja oon niin kauan niistä sohloista haaveillu että ei se nyt oo mikään ihme, että en osaa ajatella mitään muuta. Ehtiihän sitä taas neuloa kun kutomiseen kyllästyy.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Nyt räjähti pää.

Gif täältä.

Huh huh. Nyt kyllä. Helvetin helvetti, ei saatana.

Selailin eilen Instagramia ja minähän tietysti seuraan sielä suurta joukkoa kaikenlaisia käsityöihmisiä ja -tahoja, ja etenkin useita neulontamaailman huipputyyppejä (Stephen West <3 <3 <3). Tuli sitten vastaan mielenkiintoisen näköinen projekti, joka tarkemmin tutkittuna osoittautui porukkahaasteeksi, jollaisia aika usein pistetään noissa neulontayhteisöissä liikkeelle. Tehdään siis yhdessä jotain samaa projektia, esimerkiksi juurikin Stephen Westillä on säännöllisesti Mystery Shawl Knit-Along, jossa neulotaan Stephenin ohjeella shaalia ilman tietoa siitä, miltä valmis lopputulos näyttää. Tai sitten opetellaan yhdessä (virtuaalisesti) uutta tekniikkaa, ja sellainen tämä uusi haaste onkin.

Tekniikka on nimeltään steek/steeking. En tiedä onko sanalle olemassa suomenkielistä vastinetta. Yritän tässä nyt selittää asian niinkun minä sen olen tajunnut:

Elikkäs. Varmaan kaikki neulojat ovat yhtä mieltä siitä, että oikean silmukan neulominen on nopeampaa kuin nurjan. Eli vaikkapa paidan kutominen on nopeampaa kuin neuletakin, koska paidan voi kutoa pyörönä (pelkkää oikeaa) ja neuletakki on kudottava tasona edestakaisin (oikea-nurja, koska se on avoin edestä). Tähän hommaan steeking on kehitetty avuksi. Se toimii niin, että jos lähdetään tekemään esimerkiksi juurikin neuletakkia, kudotaan se pyörönä ihan niinkuin tehtäisiin paita. Sitten pyöröputkulan etumuksesta katsotaan oikea kohta (keskikohta siis yleensä), ja kaksi pystyssä kulkevaa silmukkariviä vahvistetaan esimerkiksi virkkuukoukulla ja langalla noukkien. Sitten kun ne on valmiit, neule LEIKATAAN auki niiden välistä. Sitten putkula onkin neuletakki, tadaa.

Gif täältä.

Leikataan auki. Ei jumalauta. Tällä systeemillä voi toteuttaa myös kaula- ja hiha-aukot. Reunat toki sitten huolitellaan yleensä taittamalla ne nurjalle puolelle ja noukkimalla taitteesta uudet silmukat, joista jatketaan sitten resori, nappilista tai hiha, jos tarpeen. Silmukoiden vahvistamisen voi tehdä myös neulalla ja (ompelu)langalla, tai kaikkein kätevimmin ihan ompelukoneella! Wikipediassa kerrotaan, että tätä tekniikkaa suositaan etenkin Fair Isle-neuleissa, mikä on ihan järkeenkäyvää. Pikkutarkkaa kirjoneuletta on varmasti mukavampi päästellä täysiä pyörönä ja sitten vaan lopuksi leikata tarvittavat aukot työhön.


Ensimmäisenä tulee tietty mieleen, että eikö se  purkaannu. No ei se kuulemma purkaannu, sanoo internet. Lankalaadulla on kuitenkin merkitystä tässä hommassa. Sileät ja liukkaat langat kannattaa varmuuden vuoksi päristellä sillä ompelukoneella ennen leikkausta, kun taas hyvin karhea villalanka ei välttämättä tarvitse yhtään mitään vahvistusta, vaan pysyy kasassa leikattaessa ilmankin.


Semmosta. Ei lakkaa yllättämästä tämä käsityömaailma. Tai siis eihän tämä nyt silleen ollu mikään yllätys, että näin voi tehdä koska voihan näin tehdä ihan tuosta vain, mutta se oli yllätys, että se on ihan tämmönen virallinen tekniikka. Oon itsekkin hurauttanut ompelukoneella jotain liian suuria neuleita kapeammiksi ja vaan leikannut ylimääräiset pois, mutta onhan tämä nyt eri asia. Tämä on steeking-tekniikkaa.


lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kudottu on

Ensimmäinen tekele pöytäkangaspuilla on paukuteltu!Koko sohlojen hankkimisen pointtihan oli se, että halusin kutoa huiveja. Sellaista siis lähdin yrittämään, ihan heti kylmiltään ilman mitään testailuja. Alkuun googlailin kyllä ohjeita ja vinkkejä etenkin lankojen valintaan, sillä se mietitytti eniten. Näihin sitten päädyin: loimi oli Novita Cotton Soft, kude Novita Nordic Wool.

Puuvillaa suositeltiin aloittelijan loimeksi koska se ei veny (siis yhtä paljon kuin villa) ja se on suhteellisen sileää, joten se liikkuu hyvin (tosin merseroitu puuvilla saattaa olla jo liiankin liukasta). Kuteeksi halusin 100% villaa, koska se nyt vaan on parasta. DK-tiheys valikoitui ihan vain sen takia, että se on sopivan paksua ollakseen helposti käsiteltävää, mutta sopivan ohutta huiviin. Kangaspuissani on nro 20 pirta, ja nämä langat sopivat siihen hyvin. 

Sitten ruvettiin hommiin, elikkäs ensimmäisenä edessä oli loimen luominen. Se oli yllättävän helppoa ja nopeaakin hommaa. Katsoin mallia vanhasta loimesta, joka puilla oli ostettaessa. Tarkkana piti olla virheiden varalta, pari kertaa täytyi ottaa takapakkia kun olin vetänyt langan väärästä niidensilmästä. Itse loin loimen kangastukilta pirran ja niisien kautta loimitukille, mikä on käsittääkseni päinvastainen suunta kuin isojen kangaspuiden loimessa. En tiedä teinkö siinä virheen, mutta se tuntui järkevältä, kävi helposti ja toimi ongelmitta, joten ehkä suunnalla ei ole väliä. Tavoitteena oli 170 cm pituinen huivi. joten loimilangoista olin ajatellut 250 cm pitkiä. Leikkausvaiheessa tarkka mitta vähän katosi ja langoista tuli vaihtelevan mittaisia, joten ne olivat varmaan lähempänä 240 senttiä kun olin lyhentänyt ne saman pituisiksi. Valmis huivi on hieman vajaa 160 cm ja täysin käyttökelpoinen, mutta olisihan sen huolimattomuushävikin voinut välttää.

Loimet luotuna.

Yksin ei tarvinnut ahertaa.

Kutomisen aloitin purettavalla aloituslangalla, sitten sutkuttelin muutaman kerroksen mustalla loimilangalla ja sen jälkeen siirryin villalangalla kutomiseen. Olen aikaisemmin kutonut vain yhden maton, joten otteet olivat tietysti sitä sorttia; sukkula viriöön ja reipas luhan paukautus. Muutaman sentin kudottuani totesin, että aika tiivistä tavaraa pukkasi ja hieman hellempi luhan käyttö riittäisi näissä hommissa. Löysäsin vähän valmista kudosta ja jatkossa en enää lyönyt kudetta kiinni vaan tiivistin sen luhalla ilman voimankäyttöä. Jäljestä tuli parempaa ja loimilankakin jäi hieman näkyviin tällä taktiikalla. Niin sitten jatkettiin. Valmista tuli aika vauhdikkaasti, ehkä noin 10 cm tuntivauhdilla. Reunoihin tuli paikoin hieman epätasaisuutta, mutta se kuuluu asiaan ekassa huivissa. 



Sukkulanki tein pakastepitsalaatikosta aiva itte eikö oo hieno!

Kun huivi oli valmis, eli tässä tapauksessa loimilangan loppuessa avasin solmut ja otin työn puilta. Purin aloituslangan ja sidoin hapsut. Huivin alkupäähän tuli hieman painaumia loimilangan solmuista, jatkossa täytyy laittaa väliin kangasta tai pahvia suojaksi.



Vajaaseen 160 cm mittaiseen, 23,5 cm leveään huiviin kului noin 160 g kudelankaa. Loimilankaa kului 50 x 250 cm.

Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Kivan näköinen ja yllättävän siisti siitä tuli, ja on varmasti lämmin. Seuraavaksi aion kokeilla ohuempia lankoja ja ehkä jopa villa- tai villasekoitelankaa loimeksi. Myös pellavalanka kiinnostaa ja huivien lisäksi suunnitelmissa on tehdä kangasta, josta voisi väsätä esimerkiksi kasseja ja tyynynpäällisiä. Sohlopsykoosi on nyt päällä!

Pärähdys sohloskeneen (ja blogin herättely)

Hei kaikki mielikuvituslukijat! Blogi on ollut horroksessa, mutta koitanpa nyt kevään kunniaksi vähän elvyttää sitä. Tein nimittäin uuden hankinnan: pöytäkangaspuut.

Olen useamman vuoden haaveillut pöytäkangaspuista huivien kutomiseen ja nimenomaan eräistä tietyistä sellaisista: Ashford Knitters Loom. Jahkailin hankintaa pitkään lähinnän hinnan, mutta myös puiden koon (sopiva työleveys mietitytti) takia ja sitten kun luin joitain arvosteluja, aloin epäillä, että onko Knitters Loom sittenkään oikea valinta. Ashford Rigid Heddle Loomia kehuttiin jämäkämmäksi (tietenkin, koska vähemmän liikkuvia osia) ja mukavammaksi käytössä kuin Knitters Loomia. Hintakin oli vähän halvempi, mutta kuitenkin sen verran kallis, että jahkailu jatkui. Kunnes pari viikkoa sitten kyllästyin ja ostaa täräytin tori.fi:stä jotkut ihan random pöytäkangaspuut, koska halvalla sai. Nyt on sitten soholot. Ajattelin tämän homman niin, että aloittelen nyt näillä kutojan uraani (en ole siis aikaisemmin kutonut kuin yhden maton) ja sitten tiedän tarkemmin mitä haluan niin työleveyden kuin pirtavaihtoehtojen sun muiden suhteen. Harjoituskangaspuut siis.

Tässä ne ovat:



Mitään merkkiä tai leimaa näistä ei löydy joten ovat varmaan itsetehdyt. Kaksivartiset, mikä riittää ainakin tässä alkuvaiheessa mainiosti, sillä palttina kaikessa yksinkertaisuudessaan on lempparisidokseni. Työleveys on 45 cm. Näillä sitten lähdetään kolistelemaan (lähdettiin jo, siitä seuraavassa postauksessa).

Ajattelin tätä blogia käyttää nyt muistiinpano- ja pohdintatyökaluna näissä kutomisjutuissa. Toki jos viitsin, niin voisin esitellä jotain tuotoksia tästä kirjoitustauon ajalta. Saa nähdä viitsinkö.